Näin jäin demarinaiseksi

Tarja Halme SDP

Osa 2

Edellisessä jutussa kerroin taustaa tälle naiseudelleni. Kun demariudessani olin päässyt alkua pitemmälle eli ensimmäinen kunnallivaaliehdokkuus varmistettu syksyn 1984 vaaleihin alkoikin uudenlainen myllerrys elämässäni.

Ensimmäinen vaalitulos oli vaatimaton, mutta ensikertalaiselle kannustava.

Kannustavia taustajoukkoja löytyi konkareista ja kotiväestä. Ensimmäiset luottamustoimipaikat olivat maaseutulautakunnassa?! Kaupunkilaistytölle (80-luvulla sallittiin tytöttely) maatalouden pässinpitodirektiivit tai peltojen pinta-alakertoimet olivat uutta luettavaa ja päätöksenteko … en sano mitään. Verotuksen valituslautakunnan jäsenenäkin olin yhden kauden. Jäsenyys puolueessa ja toimiminen ammattiliiton sihteerinä poiki edustuksia myös ammattiliiton demariryhmässä.

Työpaikallani Ylisen keskuslaitoksessa oli eräänä esimiehenäni kaikkein tuntema Blomin Leena (tänään tunnetaan Joensivun Leenana)
Josku vetäydyimme asukkaan tyhjään huoneeseen ja supisimme kunnallispoliittisia asioita kahden kesken. Erään keskustelun aikana Leena päästi haaveensa ulos: ”Pääsisinköhän kunnanhallitukseen?” Pääsihän Leena hallitukseen ja monen muunkin haastavan ja vaativan tehtävän vetäjäksi.
Niitä tehtäviä Leena harjoitteli työpaikalla. Esimerkiksi näin: ”Kattoikkunat pitäis` pestä. Mennääs peseen ne nyt.” Ja niin sinne osaston katolle kiipesi melkein koko henkilökunta luutut kädessään.

Kattoikkunat tulivat puhtaiksi. Minä jäin jumpittelemaan tikapuitten juurelle. Osaan joskus sanoa:”Ei sovi mulle!”
Kunnallisvaaleissa olin ehdokkaana muutaman kerran. Valtuustopaikkaa ei herunut.
Erilaissa lautakunnissa sain olla, milloin ”tissidirektiivivalittuna”, milloin muuten.
Vaikuttamiseni lautakunnissa oli hyvin vähäistä kun en omaa sanovaa puhelahjaa.
Eläkkeelle jäätyäni 2005 jätinkin kaikki kunnalliset luottamustoimeni puheliaimpien huomaan.

Eräisiin vaaleihin saatiin Voionmaan Opiston Kauko Kumpulaiselta esitteentekoapua. Opiston pihalla ammattikuvaaja otti kuvia ja Kaukon avustuksella laaditttiin mainokset.

Pinot mainoksia jaettiin ympäri kuntaa ja keskustan kerrostaloihin. Tuli vaalipäivä ja sen jälkeen analyysit alueittain. Niin siinä kävi, että keskustan kerrostaloalueelta en saanut ainoatakaan ääntä. Hm, vaikka oli hyvä kuva mainoksessa… Ei se päämäärä mutta liike…
Vaalityö kaikissa vaaleissa on ollut antoisaa. Voionmaan Opiston kellarissa liimattiin mainokset kehyksiin ja pystytettiin korkeitten lumihankien päälle tienvieriin. Posket pysyivät innosta punaisina.

Vaikka luottamustoimet ovat jääneet, ei demarinaiseus ole mihinkään kadonnut. Seuraan aktiivisesti yhteiskunnallista keskustelua ja olen mukana Eläkkeensaajien Ylöjärven yhdistyksen toiminnassa.

Moro!

Yhteistyöterveisin Halmeen Tarja, Ylisen suunnalta

 

Tilaa
Haluan ilmoitukset
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x