Elämme aikaa jossa meillä on hyvinvoivia lapsia enemmän kuin koskaan. Samaan aikaan lasten ja perheiden palveluihin myös panostetaan taloudellisesti paljon. Kuitenkin osa lapsista voi todella huonosti ja tuntuu, että heille ei löydy oikeaa paikkaa jossa apua tilanteeseen pystytään tarjoamaan. Mikä sitten on mennyt vikaan? Uskon itse, että montakin asiaa.
Tilanteisiin, joissa lapsi ei saa turvallista hoivaa varhaislapsuudessa, on vaikeaa päästä kiinni. Hoivan puute ja ongelmat varhaisessa vuorovaikutuksessa ja kiintymyssuhteen muodostumisessa voivat vaikuttaa lapsen loppuelämään ikävällä tavalla. Olin kuuntelemassa lastenpsykiatrian professoria Kaija Puuraa. Hän kertoi hyvän ja kuvaavan sanonnan: ”Kannattele lasta kaksi vuotta, jos et, kannattelet häntä koko elämän”. Hän kertoi myös tämän hetken haasteista lapsiperheissä. Kiireinen arki, jossa vanhemmilla on huono omatunto joka suuntaan. Ei ole aikaa olla läsnä lapselle. Lisäksi vanhemmat yrittävät paikata huonoa omaatuntoa tarjoamalla kaikenlaista hienoa toimintaa, vaikka lapsi saattaisi hartaasti toivoa vain vanhemman aikaa, esimerkiksi yhteisellä aterialla.
Myös mobiililaitteet vievät paljon vanhempien huomiota. Kaija Puura kertoi, että tuijottaessaan mobiililaitetta vanhemman ilme on kuin masentuneen ihmisen ilme. Jos lapsi jatkuvasti näkee vain tuon ilmeen vanhemman kasvoilla, voi ilmettä vastaava tunnetila siirtyä häneen. Tästä mieleeni heräsi kysymys paljonko esimerkiksi lastaan imettävät/ pullosta syöttävät vanhemmat selaavat somea puhelimellaan vauvan syömisen aikana? Tiedotusta on lisättävä, ei kukaan tahallaan aiheuta lapsellensa haittaa.
Pienet lapset tarvitsevat jatkuvaa vuorovaikutusta vanhempien ja muiden läheisten aikuisten kanssa. Heidän pitää kokea hymy, ilo ja hyväksyntä aikuisen kasvoilla ja tuntea olevansa tärkeä, rakastettu ja turvassa. Turvattomuus ja tyydyttymättömät tarpeet aiheuttavat lapsissa häiriökäyttäytymistä tai apatiaa. Kaija Puura puhui myös kolmesta tärkeästä R:stä: Rakkaus, Rajat ja Rutiinit. Jokaisen lapsen pitäisi saada olla rakastettu. Rajat kertovat lapselle mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Lasta ei voi liian pienenä laittaa päättämään asioista joita hän ei pysty ymmärtämään. Lapsi vaatii paljon aikuisen turvallista ohjausta kasvussaan. Rutiinit luovat turvallisuutta ja ennakoitavuutta lapsen elämään.
Integraatio kouluissa on viety pitkälle, mutta erityistukea tarvitseville lapsille ei ole annettu riittävästi apua tilanteessa pärjäämiseen. Kaikki eivät edes tuettuina pysty opiskelemaan normaalikokoisessa luokassa, koska ärsykkeitä tulee liikaa. Tämäkin pitäisi hyväksyä ja tarjolla pitäisi olla pienluokka vaihtoehto.
Tilanne jossa yhden oppilaan ahdistuminen ja pahoinvointi estää kaikkia muitakin oppimasta ei palvele ketään. On etsittävä uusia ratkaisuja ja ehkä osittain palattava enemmän myös erityisluokkiin.
Mitä sitten on tehtävissä tilanteen parantamiseksi? Ensisijaisen tärkeänä pidän vanhempien opastamista neuvolassa. Meillä on hyvä ja kattava neuvolajärjestelmä ja uskon, että siellä tätä työtä tehdäänkin, mutta miten viesti saadaan menemään perille ja kaikki ymmärtämään kuinka tärkeästä asiasta on kyse. Toinen asia voisi olla ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen tehtävä pidempi kotikäynti, jossa kartoitetaan miten elämä vauvan kanssa on lähtenyt käytiin ja kuunnellaan vanhempien kokemuksia, sekä tarjotaan apua, mikäli siihen on tarvetta. Lyhyet neuvolakäynnit eivät välttämättä tuo esiin vaikeuksia joita perheillä voi olla ja niistä ei myöskään uskalleta puhua, koska meillä on niin vahva pärjäämisen kulttuuri.
Myös muut perheiden palvelut on saatava toimimaan sujuvasti. Voidaanko tulevaisuudessa perheneuvolan palveluita tuoda sinne missä asiakkaat ovat? Sen sijaan, että vanhempi lähtee töistä erikseen kuljettamaan lasta jokaiseen tapaamiseen varhaiskasvatuksesta tai koulusta perheneuvolan vastaanotolle, voisiko psykologi ollakin tapaamassa lasta siellä missä hän päivänsä muutoinkin on? Samassa yksikössä voi olla muitakin lapsia joiden tapaaminen onnistuu samalla kertaa. Myös lapsen arjen näkeminen voi antaa lisätietoa hänen asioidensa ja tilanteensa hoitamiseen.
Tuntuu siltä, että näissä asioissa on enemmän avoimia kysymyksiä kuin vastauksia. Jotain on kuitenkin ryhdyttävä tekemään, että yhä harvemman lapsen elämän polku pääsisi luiskahtamaan sivuraiteille. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Lape, on koonnut paljon hyvää tietoa nykytilanteesta. Asiaa ei saa jättää tähän, vaan on tehtävä suunnitelma miten edetään, että muutosta oikeasti saadaan aikaan.
Hanna Laine,
Sdp:n kansanedustajaehdokas Kangasalta