Viime päivinä olemme saaneet seurata puheenjohtajien vaalitenttejä, joissa esille ovat nousseet mm. koulujen resurssit ja kiusaaminen. Meillä on myös tuoreena mielessä koulujen melko uudesta opetussuunnitelmasta kertovat uutiset sekä Helsingin Koskelan kiusaamisen äärimmäiset seuraukset.
Uutisten valtavirrassa silmääni ovat pistäneet mm. lause ”opettajilla pitäisi olla mahdollisuus käyttää maltillisia fyysisisiä keinoja” ja Helsingin valtuuston aloite nimetä Koskelan puisto ”Lasten oikeuksien puistoksi”.
Kuinka lapsien ja nuorten hyvinvointiin tulisi oikeasti vaikuttaa? Avaan mielipidettäni kolmen pääteeman kautta.
1)Asennemuutos: Perheen tulisi olla välittävä ja huomioiva rajojen asettaja. Se tarkoittaa aikaa lapsen kanssa, kuuntelua, keskustelua ja huomiota. Myös yhteiskunnan tulisi kannustaa yhteisöllisyyteen yksilökeskeisyyden sijaan.
2)Koulujen resurssit: Koulut eivät tarvitse lisää ”maltillisia fyysisiä keinoja” vaan lisää aikuisia ja resursseja kouluihin. Jo tällä hetkellä lain mukaan koulun aikuisella on oikeus käyttää välttämättömiä voimakeinoja, mikäli oppilas aiheuttaa häiriötä tai oppilaiden ja aikuisten turvallisuus on vaarassa. Rajoittaminen onnistuu turvallisemmin, jos paikalla on toinen aikuinen todistamassa. Myös luokkien koko vaikuttaa siihen, mitä koulun aikuinen kerkeää huomaamaan ja mihin hän kerkeää puuttumaan. Ja mikä tärkeintä, koulun aikuinen kerkeää myös huomioimaan jokaisen oppilaan paremmin.
3)Koulujärjestelmän reformi: Erityisluokkien alasajo ja inkluusio eli oppilasaineksen yhdistäminen yleisopetuksen luokkiin, on aiheuttanut enemmän vahinkoa kuin hyvää. Nykyinen järjestelmä uuvuttaa niin oppilaat kuin koulun aikuisetkin. Tämä muodostaa vaarallisen itseään ruokkivan kehän. Oppilaiden ja opettajien motivaatio laskee. Oppilailla siitä syystä, että he eivät saa onnistumisen kokemuksia ja huomiota, ja opettajilla sen vuoksi, että he kokevat olevansa kykenemättömiä hoitamaan tehtäviään vaadittavalla tasolla.
Monet koulutuksen päälinjat päätetään valtion tasolla, mutta myös kunnilla on mahdollisuus vaikuttaa omien koulujensa resursseihin. Yllämainitsemani keinot, kuten sopiva määrä aikuisia luokan tarpeen mukaan, erityisopetuksen luokkia riittävästi ja laaja-alaisen erityisopettajan tuki yleisopetuksen luokille, luovat turvallisen oppimisympäristön. Ennen kaikkea tästä seuraisi se, että koulun aikuisella olisi aikaa jokaisen lapsen kohtaamiseen.
Näillä toimilla ennaltaehkäistäisiin monia tulevaisuuden ongelmia, jotka seuraavat siitä, kun lapsia ei todellisuudessa kunnioiteta ja arvosteta. Me emme tarvitse puistoja, emmekä myöskään fyysisiä keinoja, joilla osoittaisimme lapsille, että välitämme. Tarvitsemme vuorovaikutteisen yhteiskunnan ja koulun, jossa lapsien kehityksestä ja elämästä ollaan oikeasti kiinnostuneita.
Joonas Salminen