Category Archives: Mielipide

Suvaitsevaisuutta, ei vihaa

Haluan olla rakentamassa oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja maailmaa, jossa vapaus, humaanisuus ja oikeudenmukaisuus ovat itsestään selvyyksiä. Vihapuheelle sanon ehdottomasti ei.

Minun Suomeeni ja myös Ylöjärvelle mahtuvat eri etnistä alkuperää olevat ihmiset. Toki heidän on toimittava suomalaisen yhteiskunnan normien ja lakien mukaisesti, aivan kuten meidän syntyperäistenkin suomalaisten. Jokaista ihmistä mitataan hänen tekojensa perusteella, ei uskonnon, puoluekannan, sukupuolen tai minkään muunkaan perusteella.

Lue kokonaan

Kuntajohtajien vaihtuvuus

Ylöjärven kaupunginvaltuuston maanantaista kokousta väritti keskustelu valtuustoaloitteesta kaupunginhallituksen erottamiseksi. Aloitteessa esitettyä tilapäisen valiokunnan asettamista kannattivat vain aloitteen allekirjoittaneet 13 valtuutettua.

Kiistanalainen selvitystyö on nyt tehty ja tulokset viedään kaupungin johtoryhmän käsittelyyn. Johtamisselvitys tuotti paljon kehittämistoimenpiteitä, joiden avulla tullaan parantamaan mm. kaupunginhallituksen ja johtoryhmän yhteistyötä.

Lue kokonaan

”Eihän minulle mitään satu”

Tamperelainen02.12.20

– Joku saattaa vielä muistaa Invalidiliiton Kultasiipi -kampanjan 1980-luvun lopulta.Kampanjaa toteutettiin kaikissa Pirkanmaan kunnissa otsikossa mainitulla teemalla. Tavoitteena oli kerätä varoja liikenteessä vaikeasti vammautuneiden kuntoutuslaitosta varten ja samalla muuttaa ihmisten asenteita liikennetapaturmia ja liikenteessä käyttäytymistä kohtaan. Tien päälle lähdetään usein huolettomalla asenteella eihän minulle mitään voi sattua.

Lue kokonaan

Lasten pahoinvointiin on saatava apua ajoissa!

Hanna Laine ja Koirat

Elämme aikaa jossa meillä on hyvinvoivia lapsia enemmän kuin koskaan. Samaan aikaan lasten ja perheiden palveluihin myös panostetaan taloudellisesti paljon. Kuitenkin osa lapsista voi todella huonosti ja tuntuu, että heille ei löydy oikeaa paikkaa jossa apua tilanteeseen pystytään tarjoamaan. Mikä sitten on mennyt vikaan? Uskon itse, että montakin asiaa.

Lue kokonaan