Matkailu ja retkeily ovat kuuluneet harrastuksiini oikeastaan koko elämäni ajan. Matkailuun sain ensikosketukseni jo äidinmaidossa, sillä äitini työskenteli matkatoimistovirkailijana legendaarisessa Arean matkatoimistossa ja olinpa siellä itsekin ”tsupparina” vuoden ylioppilaskirjoitusten jälkeen.
Parhaimpiin matkamuistoihin kuuluvat kolme interrail-matkaa, jotka tein parikymppisenä silloisen poikaystäväni ja nykyisen mieheni kanssa. Kuukausi ulkomailla vei mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin, kun matkasuunnitelmat vaihtuivat lennossa erilaisten sattumusten kautta. Nämä matkat ovat varmasti eniten avartaneet maailmankuvaani, sillä matkustaessa tapasi ”paikkakuntalaisten” lisäksi myös muita matkalaisia ympäri maailman.
Yllättävin maa minkä interreilatessa koin oli Unkari. Valtion omistama Ibuz-matkailutoimisto koordinoi ja järjesti majoittumista ihmisten koteihin samaan tapaan kuin tänä päivänä erilaiset sovellukset tarjoavat majoitusta verkossa. Mieleenpainuvinta Unkarissa oli ihmisten lämmin suhtautuminen suomalaisiin. En itse ollut ajatellut, että olisimme heimokansaa. Täällä ollessamme matkustimme maaseudulla traktorin lavalla heinäkuorman päällä ja tuntemattomat ihmiset kutsuivat meitä omiin koteihinsa illanviettoon heidän kanssaan.
Olen usein kuullut kysymyksen, miten sinulla on varaa matkustaa? Olen sitä joskus itsekin ihmetellyt. Koska matkustellut olen aina, huolimatta pienistä tuloista ja keskiluokkaisuudestani. Ehkä olen tinkinyt jostain muusta, itselleni vähemmän tärkeästä asiasta.
Ainoastaan silloin, kun kaikki kolme lastani olivat teini-iässä lukuisine harrastuksineen, matkailu ei ollut muutamaan vuoteen mahdollista taloudellisista syistä.
Ja jos ei ole varaa matkailla, niin aina voi retkeillä. Juuri eilen retkeilimme mieheni ja ystäväpariskunnan kanssa upealla Kintulammen luonnonsuojelualueella. Se sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä, Teiskossa. Polut, opasteet, pitkospuut ym. fasiliteetit olivat kaikki kunnostettu viimeisen päälle ja jokainen laavukin uudentyyppistä luontoarkkitehtuuria. Näki, että kaikki oli tehty luontoa kunnioittaen.
Ylöjärvellä viime vuosien ehdoton suosikkikohde on ollut Pikku-Ahvenisto, jossa olemme perhepiirissä retkeilleet jo lukuisia kertoja uusimman tulokkaan, 3-vuotiaan lapsenlapsen kanssa kaikkina vuodeaikoina. Talvella retkeillessä kannattaa ottaa pulkka mukaan, sillä nuotiopaikalle viettävä puuton luonnonrinne tarjoaa mahtavan liukumäen. Keväällä taas kutevien sammakkojen määrä on uskomaton. Toivottavasti muistamme pitää tästä Ylöjärven retkeilyn ”helmestä” hyvää huolta jatkossakin, sillä ulkoilijoita siellä on liikkeellä aina runsain mitoin, etenkin lapsiperheitä.
Matkaillessa ja retkeillessä näkee ja kokee uutta, paitsi kohteesta ja muista ihmisistä, niin myös itsestään. Ongelmanratkaisutaidot kehittyvät ja epävarmuuden sieto kasvaa, kun lähtee uusiin ympyröihin ja tuntemattomalle maaperälle. Suosittelen lämpimästi kaikille!
Minna Mäkinen,
Demari, valtuutettu