Kuinka minusta tuli demarinainen, osa 1

Kuinka minusta tuli demarinainen, osa 1

Aivan ensimmäiseksi tahdon jne, muistattehan kuolemattoman demarikiitosaloituksen muutaman vuoden takaa?

Siis aivan ensimmäiseksi palautan omaankin muistiini miksi ja kuinka minusta tuli ”demarinainen”. Siinä kävi niin, pari värväriä- Vuorimäen Seppo ja Virtasen Eero – tulivat kotiimme eräänä perjantai-iltana maaliskuussa 1984 kun oli siivoukset kesken ja tuolitkin nostettu nurinniskoin pöydän päälle. Tulivat tarjoamaan liittymistä puolueen jäseneksi. Siinä siivousämpärin vieressä seisoma-asennossa allekirjoitin jäsenyyssuostumuksen. Saman toimen teki puolisokin. Jäsenkorteissa on merkintä 01.04.1984.

”Eihän minua kukaan tunne!”

Ei se keskustelu tähän päättynyt. Värvärit jatkoivat keskustelua kertomalla syksyn kunnallisvaaleista. Eipä aikaakaan kun pyysivät asettumaan ehdokkaaksi. Olin ymmälläni! ”Eihän minua kukaan tunne!”

Minut oli valittu edellisenä syksynä silloisen työpaikkani Ylisen Keskuslaitoksen KTV:n ammattiosaston toimikuntaan ja sihteerin tehtävään. Se oli syy miksi ajattelivat ehdokkuuteni innostavan työpaikkani ihmisiä äänestäjiksi kun on vähän tutumpi ehdokas. Kiinnostukseni kunnalliseen päätöksentekoon heräsi syvemmin jo 1975 kun perheemme suunnitteli omakotitalon rakentamista.

Silloin kuljin kunnan päättäjien luona anomassa milloin asuntolainaa, milloin rakennuslupaa. Usein oli vaippaikäinen lapsi käsivarrella ja loput nyhjäämässä vieressä. Peltomaan Kaukon huoneessa -nyt puretussa teknisessä toimistossa – allekirjoitin lupahakemuksia ja välillä työnsin tuttia lapsen suuhun.

Samoihin aikoihin heräsi kiinnostukseni yleisemmin yhteiskunnan rakenteisiin ja niihin ilmiöihin, kuinka poliittinen päätöksenteko vaikuttaa ihmisten, erityisesti perheiden hyvinvointiin. 70-luvulla oli joka kodissa tietosanakirjasarjoja, niin meilläkin. (Perässäyhiihtäjän imagolla vielä tuon kuvan aikoina mentiin.)

Jonkun kirjan takasivuilla oli kirjoitettuna kaikkien silloisten puolueiden periaateohjelmat. Luin niitä tarkasti läpi ja lyhyen epäröinnin jälkeen päätin, että sosialidemokraattinen ajatusmaailma on se, mikä myös minulle kuuluu. Aiemmin olin haihatellut ruiskukkien joukkoon, mutta keskustelut
puolison kanssa saivat minut toisiin ajatuksiin. Puolison karjalainen evakkoperhe oli aatemaailmaltaan sosialidemokraattinen, myös isäni perhe oli Karjalan evakkoja ja ukki Myttysen tuolilla oli lapsuuteni aikana aina Kansan Lehti jonka sivuilta opin tavaamaan. Isäni oli VR:llä konduktöörinä, VR:n henki taisi olla sosialidemokraatteihin kallistuvaa, äitini työ oli kenkätehtaassa, siellä henki oli radikaalimpaa, eli Vappumarssit mentiin toisenlaisen punalipun alla.

Vaikka lapsuudenkodissani ”tiedostettiin”, ei kotiväki ollut aktiivisesti mukana politiikassa, evakkojen mukaanpääsy ison kaupungin päätöksentekoon taisi olla sotien jälkeen lähes mahdotonta.

Oho, nyt luvatut kirjoitusmerkit loppuivat, jatketaan jos saan lisää optioita. No kuka se minä olen?

Halmeen Tarja,
Ylisen suunnalta

Tilaa
Haluan ilmoitukset
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x