Eräs kansanedustaja sanoi eräässä tv-haastattelussa muutama vuosi sitten, että sosialidemokratia ei ole aate vaan vallankäytön väline.
Tämä lausunto herätti minut ajattelemaan, että voiko tämä pitää paikkansa.
Aloin itse jo murrosiässä etsiä puoluetta johon voisin kuulua. Pidin itsestään selvänä, että valitsen itselleni puoluekannan puolueen aatepohjalta ja valinnan jälkeen miettisin ratkaisujani tämä aate mielessä. Luojan kiitos sain keskikoulussa ja lukiossa hyvää opetusta yhteiskuntaopissa ja historiassa. Niinpä jo lukiossa olin demarien ehdokkaana kouluneuvosto vaalissa.
Nuoruuteen kuuluu maailman pelastaminen ja niin se kuului minullakin. Sain sisareltani silloin matkalta tuliaisiksi ’vallankumous’ rusetin, jolla sidottiin hiukset ponihännälle. Rusetti oli monivärinen ja siinä oli kiillettä, joka välkehti mukavasti valossa. Ei siis mikään joka tytön keskiverto rusetti. Käytin sitä useita vuosia ylpeänä, kunnes se sitten jossain muutossa katosi. Haluan edelleenkin muuttaa ympäröivää maailmaa paremmaksi ja toisaalta haluan pitää myös kiinni kaikesta siitä mitä olemme jo saavuttaneet. Yhteiskunnallinen työ vaatii jatkuvaa asioiden seuraamista ja puuttumista niihin epäkohtiin, jotka voivat heikentää kansalaisten asemaa. Tämä heikennys voi olla myös jo saavutetun edun poistamista esimerkiksi taloudellisilla perusteilla. ’Meillä ei ole varaa…’, ’valtion talous vaatii, että…’ Kuulostaako tutulta?
Meidän tulee olla kyllin rohkeita keskustellaksemme kahvipöydissä työmaalla, kaupassa tuttujen kanssa ja erilaisissa tilaisuuksissa huomaamistamme muutoksista ympärillämme kuten vaikkapa aktiivimalli. Meidän ei tarvitse olla jäsenkirjademareita, yhteiskunnallisia vaikuttajia tai kansanedustajia, nostaaksemme esille epäoikeudenmukaisuutta. Uskon, että mitä enemmän keskustelua yhteiskunnassa on sitä enemmän myös päätöksen tekijöiden pitää sitä kuunnella.
En ole siis kasvanut avoimen sosiaalidemokraattisessa perheessä. Väitän kuitenkin, että kotona saamani kasvatuksen kautta minusta tuli demari. Ensin ilman jäsenkirjaa ja sitten myöhemmin jäsenkirjan kanssa. Uskon, että Suomessa on paljon kansalaisia joiden arvot ovat sosialidemokraattisia, vaikka he eivät avoimesti julistautuisikaan aatteellisiksi demareiksi. Mielestäni siis demarius on enemmän elämäntapa, jota toteutetaan omissa valinnoissa. Kuinka kohtelemme muita, mitkä asiat asetamme oman edun edelle ja kuinka huomioimme ympäröivää maailmaa. Aatteemme on niin hyvä, että osia siitä on kelvannut myös muille puolueille. Kun kuuntelen koulutuspoliittista keskustelua, kuulen tuttuja asioita niin kokoomuksen kuin vihreiden edustajien suusta. He kertovat nyt uusina totuuksina niitä asioita, joita demarit ovat ajaneet aina Forssan ohjelmasta asti.
Mielestäni sosialidemokratia on siis valintojamme johtava periaate, siitä riippumatta olemmeko vallankäyttäjiä vai emme.
Kaija Järvinen
Demari jo vuodesta 1976